No täällä nyt ollaan, Baselissa Kisslaan poikien kanssa. Kello on paikallaista aikaa puoli seitsemän illalla ja pojat riehkaavat, välillä juoksevat leikkujensa perässä, väliilä säntäävät toistensa perään, vaanivat ja hyökkäilevät. Kahdesti pojat ottivat päikkärit kun tulimme, matka oli kuitenkin rankka vaikka pojat kyllä selvittivät retken kymmenen pisteen arvoisesti.

Kello soi kolmelta maanantai aamuyöllä. Kaikki oli pakattu jo perjantaina, viimeiset tarkistukset tehtiin kuitenkin viela kertaalleen aamuvarhaisella. Olimme tarkkaan miettineet mitä otetaan käsimatkatavaraan, lompakkojen ja passien lisäksi vain kissoille tarvittavia tarvikkeita. Haglöfin 30 litran reppu oli TÄYNNÄ. Siinä oli kroonikkovaippoja, kissan puuhiekkaa, Sturdin kokoontaitettava vessa ja vesikuppi, lääkkeet, vesipullo, tapseja ja muuta namua, Kissalan poikien paperit ja passit, jne jne. Sekä Neko että Sake heräsivät kanssamme aamuvarhaisella, joka on aika poikkeuksellista. Tuntui jo viikonloppuna että ne aavistivat että nyt lähdetään taas, Neksukin laittoi perjantai-iltana nukkumaan toisen matkalaukun päälle - ettei varmasti jää kyydistä:

Oulunsalon lentokentällä jopa turvatarkastajat hymyilivät Kissalan pojille kun ne otettiin kantokasseista ulos ja vietiin tarkastuksen läpi. Kun lentokone lähti kentältä annoimme pojille pureskeltavaksi tapseja etteivät korvat kipeytyisi. Sillä pystyi myös tarkistamaan että mikä oli matkustajan stressin aste. Jos tapsi kelpasi - kaikki oli suhtkoht hyvin. Helsingissä vaihtoaikaa ei ollut paljoa mutta menimme lastehoitohuoneeseen tarjoamaan vettä pojille - ei kiinnostanut. Siispä matka jatkui. Edessä oli pisin lentomatka, Helsingistä Zurichiin, 2 tuntia ja 30 minuuttia päälle. Sake otti tyylilleen uskollisena torkkuja, Neksu sanoi silloin tällöin painavan sanansa siitä että sillä oli tylsää. Onneksi olimme hankkineet Kaija Wikströmin neuvoa noudattaen Sturdin kassit - pariin otteeseen Neksu puski kassia ja yritti kynsillä ja hampaillaan saada siihen reikää. Heikompi kassi olisi ollut entinen, Sturdi sieti Neksun otteita aivan mallikkaasti.

Sturdit oli vuorattu kroonikkovaipoilla mahdollisen vahingon sattuessa. Mutta pojat yllättivät. Yleensä mökille mentäessä emme ehdi kotipihalta kahta sataakaan metriä ennenkuin autossa alkaa lemuta sille itselleen. Nyt pojat olivat aivan siistejä Baseliin saakka. Zurichiin tullessa menimme siistiin invavessaan jotta pojat saisivat mahdollisuuden venytellä ja käydä pikkulassa. Se onnistui yli odotusten. Neko näytti mallia, pikkula oli ehkä hiukan pieni mutta Neksu laittoi etutassut ulkopuolelle ja takamuksensa siihen mihin pitikin:

Kun Neksu oli näyttänyt mallia, Saksu innostui myös asialle ja katseli samalla haaveillen seinälle:

Pojat olivat hyvillä mielin ja näyttivät voivan varsin hyvin:

Sitten matka jatkui junassa Baseliin, se näytti olevan pojille kaikista mukavin matkustustapa. Molemmat nukahtivat junan rauhoittavaan lonkutukseen (olivat tietenkin jo väsyneitäkin) ja heräsivät Baselissa, pääteasemalla. Sitten taksiin ja Horburgstrasselle. Neksu tutustui heti Baselin posliinikissoihin:

Ostamamme kiipeilyteline oli heti pojille mieleen ja kuten ajattelin Neksu otti korkeimman paikan itseoikeutetusti. Sake otti telineessä olevan piilomajan omakseen. Kyllä tuli hyvä mieli kun näki miten pojat pitivät telineestään.

Odottamassa olleet uudet leikut saivat myös kyytiä, kissanminttu villitsi poikia ja hauskaa riitti.

Ja sitten - katkarapuja huuhdellaan ja sulatellaan ansaittua herkutteluhetkeä varten:

Kissalan pojat ja blogin pitäjä perheineen  kiittävät erityisesti Kaija Wikströmiä, Ulla Mattilaa ja Riitta-Liisa Rajaniemeä arvokkaista neuvoista kissan turvalliseen ja mahdollisimman stressittömään matkustamiseen. Ilman niitä neuvoja emme olisi osanneet varautua niihin moniin haasteisiin joita matkalla kuitenkin aina on. Jatkossa uutisia Kissalan poikien oleskelusta Sveitsin Baselissa.